Kun keittiön ja olohuoneen pintamateriaalien purkaminen on hyvässä vauhdissa, ryhdymme selvittämään eristeiden poistamista suurtehoimuroinnilla. Lautalattioiden alta paljastaa hiekkaa, olkea ja sammalta sisältävä perinteinen eristys. Sama eritys on myös välikatolla.
Tikkumäkeen aiotaan asentaa vesikiertoinen lattialämmitys, joten lattia rakennetaan kokonaan uusiksi. Samalla on järkevää uusia lattian eristys ja vaihtaa hiekka ekovillaan. Pöllyävän eristeen lapioiminen koko talosta tuntuu järkyttävältä urakalta, joten pohdimme vakavasti työn ulkoistamista.
Lähetämme tarjouspyynnön muutamaan netistä löytyvään suurtehoimurointifirmaan. Saamme takaisin tarjouksia, joiden tuntiveloitus on 160-260 euroa. Valitsemme edullisimman ja luotamme positiiviseen arvioon, jonka mukaan keittiön ja olohuoneen lattia sekä välikatto ovat puhtaat eristeestä yhdessä työpäivässä.
Lattialautojen alta paljastii alkuperäinen eristys, joka on hiekkaa, olkea ja sammalta. |
Sadassa vuodessa eristeet ovat painuneet tiiviiksi massaksi. imurointia hankaloittavat myös isot kivet, jotka tukkivat imuletkun. |
Pöllyävän eristeen poistaminen vaatii kunnon suojavarusteet. |
Ensimmäisen päivän jälkeen työstä on valmiina 1/6. Kolmantena päivänä toteamme, että imurointi on liian hidasta ja lasku liian suuri. Eristeen joukossa on kiviä ja karahkoja, jotka tukkivat imuletkun ja tekevät työstä erittäin vaikean. Loppulasku on 4 700 euroa, josta 2 000 euroa on kaatopaikalle kuljetettujen eristeiden jätemaksuja. Poikien imurinheiluttelusta aiheutuneesta laskusta riittää mielipahaa kymmeniksi vuosiksi.
Tarinassa on monta opetusta.
1. Älä valitse edullisinta
Laitteistoissa on taatusti eroja. Valitsemamme urakoitsijan laitteet eivät toimineet, mikä hidasti imurointia.
2. Älä luota positiivisimpaan arvioon
Homman piti olla hyvällä tuurilla valmis päivässä, meillä se ei ollut kolmessakaan.
3. Tämä on se kohta, jossa säästää
Kyse on sittenkin vain lapioinnista, lapioinnista ja lapioinnista. Veemäistä, mutta helppoa.
4. Jos kuitenkin valitset eristeiden imuroinnin
Valitse urakoitsija huolella. Kysy referenssejä, kuvia kalustosta, äläkä valitse edullisinta.Ja jotta vanhan talon remontointi ei kävisi tylsäksi, blogin seuraavassa remonttiosiossa pureudummekin rungon lahovaurioihin. Syvä huokaus.
Mä niin muistan tämän vaiheen (ja ne kirosanat), mutta en koskaan käynyt katsomassa avattuja lattioita. Tuolta siis meilläkin ehkä näyttää lattialankkujen alta.
VastaaPoistaToivottavasti aika kultakehystää muistoni vähitellen..
VastaaPoistaHuh, aika hurja summa jäi viivan alle :(Kovasti tsemppiä seuraaviin vaiheisiin! Eiku leuka kohti rintaa ja kohti uusia pettymyksiä vai mites sitä sanotaankaan...
VastaaPoistaIso käsi näistä lohduttavista sanoista. Jos pidät ankeudesta, käy kurkkaamassa uusin postaus lahovauriosta. Veti aikanaan hiljaiseksi, mutta nyt jo helpottaa!
VastaaPoistaHei! Mukava "pieni" projekti teillä kyllä tämän talovanhuksen kanssa. Täytyy vaan jaksaa sen voimalla, että muistuttelee itseään mikä odottaa kunhan remontti on valmis. :)
VastaaPoistaJa yksi kysymys: Miten ootte päätyneet lattialämmitykseen ja vielä kaiken lisäksi vesikiertoseen? Jos ois kyse uudesta talosta, nii ymmärtäisin kyllä, mutta vanhassa hirsitalossa ajatus vähän kummastuttaa.
Hyvä koulukuntakysymys, Marianna!
VastaaPoistaEnsimmäinen syy lattialämmitykselle on energiatalous eli tavoite alentaa asumiskustannuksia. Tikkumäki lämpeää poistoilmalämpöpumpulla, joka liitetään vesikiertoiseen lattialämmitykseen. Samalla laitteella hoituu kosteuden poistaminen märkätiloista. Vesikiertoinen lattialämmitys varaa myös mahdollisuuden maalämmön asentamiseen.
Ratkaisu tehtiin myös visuaalisista syistä, jotta voitiin luopua pattereista. Asumismukavuus on plussaa, kun veto lattianrajassa puuttuu ja lämpö leviää tasaisesti.
Ratkaisu jakaa mielipiteitä. Meille ratkaisevaa olivat nykyasumisen realiteetit: energia on kallista ja vedellä lotrataan eri tavalla kuin vuosikymmeniä sitten.
Totta kyllä, onhan sillä lattialämmityksellä paljon hyviä puolia. Itseä lähinnä huolettaisi, että mitä jos sattuu vahinko, alapohja kun näyttäs olevan pelkkää puuta. Vauriot voi olla vähän suuremmat kuin betonilattiassa.
PoistaPiru on irti joka tapauksessa, mikäli lattialämmitys alkaa vuotaa. Rossipohjassa on se hyvä puoli, että vauriokohdan pystyy paikantamaan lattian alta. Pahimmillaan betoniakin on piikattava kosteusvaurion korjaamiseksi. Apua, toivottavasti tätä asiaa ei tarvitse kuin jossitella!
VastaaPoista