Remontissa ja rakentamisessa kaksi asiaa on varmaa. Rahaa ja
aikaa palaa enemmän kuin olit ennakoinut.
Aikatauluun vaikuttavia yllätyksiä on hankala hallita, mutta
remonttibudjettiin voi onneksi vaikuttaa monin tavoin. Tärkeintä on uskaltaa
puhua rahasta.
Kävimme tänään ystäviemme luona, joiden ulkorakennuksen
vanhat ikkunat on uusinut puusepäntaitoinen naapuri. Ikkunat olivat kuulemma
todella edulliset. Olemme teettäneet ikkunoita puusepällä ja vähintäänkin
ikkunoiden lahojen puuosien uusimisia on vielä luvassa. Siksi kiinnostuin,
miten halpaa on todella edullinen. Ystävälläni ei kuitenkaan ollut mitään
tietoa ikkunoiden lopullisesta hintalapusta. Se ei ole ihme, sillä harva tuntuu tietävän, mitä remontti
todellisuudessa maksaa. Vielä harvempi edes haluaa tietää.
Päätimme remontin alussa, että jokainen ruuvi- ja
pensseliostoskin kirjataan ylös. Kun Tikkumäki on valmis, tiedämme eurolleen,
paljonko emme säästäneet. Ole utelias, tungettele ja kysy rohkeasti, mitä ystävät,
naapurit ja työkaverit ovat mistäkin maksaneet. Jaksa nähdä vaivaa ja
kilpailuttaa. Vain siten opit, että hinnassa ja laadussa on valtavasti eroja.
Olemme avanneet blogiin remonttikuluja seuraavan osion ja tehneet sinne
ensimmäisen päivityksen. Kirjaamme jatkossa kuukausittain, paljonko rahaa
hupenee. Pysy siis uteliaana.
Heippa! Uusi lukija ilmoittautuu! Törmäsin blogiin vahingossa kaverin facebook-suosittelun perusteella ja itsekkin bloggaajana tunnistan välittömästi tekstin perusteella koukuttavan blogin! Meillä juuri tarjous vireillä kunnostettavaan perustylsään paritalokotiin ja remontti on siis (toivonmukaan) tulossa. Jään seurailemaan miten teillä hommat edistyy, tsemppiä!
VastaaPoistaTerkuin,
Katri (fityoutoo.fitfashion.fi)
Katri, tervetuloa mukaan! Rahat kiinni vaan paritalokotiin ja bloggaillaan yhdessä onnistumisista ja epäonnistumisista..
VastaaPoistaIhmiset, jotka jaksavat "hehkuttaa" että olen minäkin omakotitalon rakentanut (todellisuudessa rakennuttanut) ja rankkaa on ollut, eivät tiedä rakentamisen tuskasta mitään. Jos jossain, niin vanhan omakotitalon entisöinnissä vanhaa kunnioittaen on "sitä jotain". Helppoahan sitä uutta on tehdä kun saa vatupassilla kaikki suoraan, mutta vanhoissa kun mikään ei ole suorassa vaan vaatii käsityötä. Tsemppiä projektin loppuunsaattamiseksi, onhan teillä jo seuraava kiikarissa:)
VastaaPoistaNimimerkillä
"Iisakin kirkkoa rakennetaan Raumallakin"
Leuka rintaan ja kohden uusia vastoinkäymisiä, sillä niitähän vanhaa raapiessa riittää. Paljonkohan sitä pirkkaa tosiaan on sata vuotta sitten lotkotettu, kun ei ensimmäinenkään kohta talossa ole suorassa.. Tsempit ja jaksut myös Iisakin kirkkoon!
VastaaPoistaNo nyt mä vasta löysin tänne! Jee, jään lukijaksi.
VastaaPoistaJa bongaa Hellerannan parhaat lifestyle-vinkit Tikkumäestä vuoden päästä!
VastaaPoista