lauantai 22. maaliskuuta 2014

Makkaraperunaöverit vitosella

Koska Tikkumäessä ei ole aikaa ämmien hommille, vastaavat ruokahuollosta pääsääntöisesti läheinen huoltoasema sekä grilli.

Mätettyämme pikaruokalistat ylhäältä alas ja alhaalta ylös, inspiroiduime tuunaamaan Tikkumäen  omat makkaraperunat.

Jos jääkaapistasi löytyy pottua, lenkkiä ja pari kananmunaa, pyöräytä oluelle tuhti seuralainen lauantai-illan kunniaksi.






Tikkumäen makkaraperunat kahdelle


viisi keskikokoista keitettyä perunaa
paketti makkaraa
yksi sipuli
suolaa, pippuria, grillausmaustetta, ranskanperunamaustetta ja paprikaa.

chiliaioli:
kaksi munankeltuaista
oliiviöljyä
kolme valkosipulinkynttä
tuorechili

lisäksi sinappia, ketsuppia ja kurkkusalaattia.

Aloita valmistamalla aioli. Purista valkosipulit ja lisää munankeltuaiset. Lisää öljy vähitellen sähkövatkaimella vatkaten. Lisää suolaa, valkopippuria, ruokalusikallinen omenaviinietikkaa ja pieneksi pilkottu chili. Laita maistumaan jääkaappiin.

Pilko keitetyt, jäähtyneet perunat, sipuli ja makkarat. Laita isoon kulhoon, lisää öljyä ja mausta haluamallasi tavalla.

Levitä pellille ja paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Lappaa lautaselle ja mätä kylmän oluen kera.

Älä säästele mausteissa. Ne ovat annoksen a ja o.

Itsetehty aioli tuo äijäannokseen ripauksen luksusta.




























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti