maanantai 31. maaliskuuta 2014

Mitä tekisit parilla tonnilla?

Maaliskuussa 2012 Tikkumäessä pakerrettiin eteisen ja pesutilat käsittävän kuistin parissa. 30-luvulla rakennetun kuistin kehno kunto paljastui, mitä syvemmälle pintaa purki. Muovimattojen alta löytyi eristämätön lattia ja seinälevyjen takaa painuneet purut ja onneton eristyskerros. Sokkelikin oli kärsinyt vaurioita, jotka oli paikattava.

Kuukaudessa tehtiin purkutyöt, korjattiin koolaukset, asennettiin tuulensuojalevyt, lapioitiin lattiasta kuutiotolkulla kiveä ja hiekkaa sekä paikattiin sokkeli. Remppaa tehtiin päivätyön ohella ja viikonloppuisin. 

Tikkumäen remppakulut on kirjattu alusta alkaen ylös, jotta karmea totuus ei unohtuisi. Lupasimme blogin alkuvaiheessa, että levitämme eurot myös lukijoiden äimisteltäviksi. Olemme nyt rämpineet läpi Tikkumäen ensimmäisen remonttikuukauden ja polttaneet seteleitä 2 400 euron edestä. Erittelemme kuluja remppakulut-välilehdessä. Voit seurata sieltä aina kuukauden lopussa, mihin raha hupenee. Ensimmäinen kirjaus on nyt tehty, käy kurkkaamassa!














P.S. Remppakuluista löytyi tragikoominen yksityiskohta: antibiootit 12,13 euroa. Kirvesmiehen vala taisi muistaakseni kustantaa myös päivystysmaksun..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti