Työ Tikkumäessä alkaa saunan, pesuhuoneen ja eteisen
purkamisella. Tartumme purkurautoihin täynnä epärealistisia toiveita. Muuttoa
alkaisimme suunnitella heti, kun pesutilat ovat valmiina. Ehkä jo kesän
kynnyksellä.
Purkaminen etenee vauhdilla, sillä 80-luvulla rakennetun pesutilan pintamateriaaleissa on lopulta vähän säilyttämisen arvoista. Saunan oven voimme ehkä hyödyntää tuunaamisen jälkeen.
Purkutyömaan sääntö numero yksi on irroittaa ehjänä kaikki mahdollinen. Vaikka et itse arvosta vanhoja listoja, retrohanaa tai pesuhuoneen ovea, joku muu löytää niille käyttöä. Havaitsimme jo varhaisessa vaiheessa remonttia, että tori.fi on kanava, jossa kaikki käy kaupaksi, kunhan hinta on kohdallaan. Myy siis mieluummin hana vitosella kuin kärräät käypää tavaraa kaatopaikalle.
Ensimmäiset ylimääräiset sydämentykytykset koetaan, kun pintamateriaalien takaa alkaa löytyä
epämääräistä valkoista höttöä. Ensin sitä löytyy saunan katonrajasta, myöhemmin
eteisen seinistä. Ensimmäisenä mieleen tulee home, vaikka missään ei näy
kosteutta.
Rintamamiestalo-sivuston keskustelut antavat viitteitä,
että kyseessä on menneiden vuosikymmenten ureavaahtoeriste. Kauppamiehet
kiersivät vanhoja taloja kaupaten lisäeristystä, joka tuupattiin rakenteisiin
poraamalla reikä seinään ja laittamalla vaahto perään. Ureavaahto oli aikansa villitys, jolla saavutettiin lähinnä tilapäinen apu. Aikaa myöten eriste kutistuu ja muuttuu pölyksi.
Kirvesmiestuttavamme, jolla on kokemusta vanhoista taloista vahvistaa epäilymme ureavaahdosta oikeiksi. Ensimmäisestä järkytyksestä on siis toivuttu Tikkumäessä, mutta seuraavat vastoinkäymiset odottavat jo nurkan takana. Pysy mukana, niin podetaan yhdessä remppatuskaa.
Kirvesmiestuttavamme, jolla on kokemusta vanhoista taloista vahvistaa epäilymme ureavaahdosta oikeiksi. Ensimmäisestä järkytyksestä on siis toivuttu Tikkumäessä, mutta seuraavat vastoinkäymiset odottavat jo nurkan takana. Pysy mukana, niin podetaan yhdessä remppatuskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti