Tikkumäen olohuone alkoi osoittaa valmistumisen merkkejä tammikuussa 2013. Vanha paneelikatto oli kaivettu esiin ja putsattu nyppimällä siitä käsittämätön määrä erilaisia kiinnikkeitä. Sisäikkunat olivat saaneet uudet ruudut hajonneiden tilanne, kitit oli uusittu tarpeen mukaan ja puuosat maalattu. Seiniä oli oikaistu maltillisesti tapetoinnin helpottamiseksi.
Listottaminen puolestaan oli työvaihe, joka ei hermoja säästellyt. Pitkiä listoja oli sahattava korkeussuunnassa, jotta lista saatiin myötäilemään vinoa seinää. Sahauksissa riitti pakkeloitavaa ja hiottavaa epämukavassa työasennossa katon rajassa. Jo pelkkä listojen maalaaminen remontin keskellä ilman verstastiloja kysyi huumoria. Tikkumäestä on koko remontin ajan puuttunut tila, jossa säilyttää rakennustarvikkeita ja tehdä valmistelevia töitä. Mitä remontoijan luksusta olisikaan omistaa autotalli.
Tasan kaksi vuotta sitten olohuoneen lattiaan tahkottiin kolme kerrosta Betoluxia ja lopputulos alkoi viimein hahmottua. Lattiamaalin hengittävyydestä käydään paljon keskustelua. Hengittävän rakenteen haluavat pysyvät uskollisina periaatteelleen myös lattiamaalin valinnassa. Valitsimme vanhaan puulattiaan hengittämättömän liuotinohenteisen Betolux-lattiamaalin kolmesta syystä: maali kestäävarmuudella kovaa kulutusta, värikartta on rajaton ja irvistelevä lautalattia on joka tapauksessa hengittävä.
Lattia on kiinnitetty ruuveilla rakenteeseen, jonka päällä on vesikiertoinen lattialämmitys. Ruuvinkannat on pakkeloitu piiloon. |
Pensseli heilumaan siis. |
Betoluxista menee pönttö sekaisin, joten hengityssuojain olis kiva. |
Tumma lattia siksi, etteivät mustan koiran karvat näy. |
Kyllä tämä tästä siis valmistuu. Muutama kuukausi vielä, tavarat Ikea-kasseihin ja osoitteenmuutoskortit postiin!
Hih, vai raoistaan hengittävä :) Nuo kehyslaudat ovat hienot ja oikein viehättävä huone muutenkin!
VastaaPoistaLattialaudat elää meillä ihan älyttömästi. Nytkin lautojen väliin voi varastoida vaikka herneitä. Joo ei kiva.
Poista