maanantai 24. marraskuuta 2014

Kuin Strömsössä

Syksyllä 2012 harhailimme rautakauppojen laattaosastoilla etsimässä silmää ja kukkaroa miellyttäviä laattoja kylpyhuoneeseen. Valikoimat pullistelivat lähinnä harmaata ja valkoista. Eliittiliikkeistä löytyi rohkeitakin vaihtoehtoja, joiden neliöhinnat karmivat selkäpintaa.

Eräänä aamuna sanomalehdestä osui silmään kotimaisen laattavalmistajan Pukkilan pihamyynti-ilmoitus. Tehtaalta myytäisiin poistolaattoja laatikoittain ihan oikeasti halvalla. Kaarroimme paikalle ja ilahduimme isosti. Pihamaalle oli levitetty valtavat määrät laattoja, joista edullisimmat sai kantaa kotiin euron neliöhintaan.

Olimme jo löytäneet Bauhausista valko-mustan lattialaatan, johon nyt etsimme seinään sopivaa paria, Lopulta lastasimme peräkärryyn aivan tavallisia 15x15 -kokoisia valkoisia ja metsänvihreitä laattoja sekä mustaa boordikaakelia. Suunnilleen 20 neliöstä maksoimme reilun satasen. Siitä riemusta en ole toipunut vielä kaksi vuotta myöhemminkään.

Pukkila klik! toteuttaa kaksi kertaa vuodessa poistomyynnin ainakin Turun tehtaallaan. Oman kokemuksemme perusteella valikoima on runsas ja hinnat sikahalpoja. Kannattaa siis ehdottomasti mennä tekemään löytöjä.

Saumaristikot varmistavat, että laattojen väliin jää oikea saumavara.

Seinän laatoittaminen alkaa toiseksi alimmasta kerroksesra. Apuna on hyvä käyttää linjalaseria.

Laastia seinään yksi sipaisu ja kammalla urat.

Levitä laastia vain sen verran kuin ehdit laatoittaa kuivaamatta laastia.

Martti johtaa työtä.

Kokonaisuus alkaa hahmottua. Torista hankittu pesupöytäkin on löytänyt paikalleen.


Laatoittamisen päätimme tehdä itse, vaikka aiempaa kokemusta ei hommasta ollut. Osakseni jäi pureskella kynsiä ja ojennella Pirkkaa, kun maestro sommitteli laattoja lattiaan ja seiniin. Laatoitus aloitetaan lattiasta, johon piirretään keskiviivat molempiin suuntiin. Keskipistettä siirretään tarpeen mukaan, jotta seinän vieressä laatta ei ole pienempi kuin puolet laatasta. Eli siis hyvä alkuvalmistelu on kaiken a ja o.

Seinissä puolestaa laatoittaminen aloitetaan toiseksi alimmalta riviltä niin, että lattiakaadon syvimmässä kohdassa alimman kerroksen laatta on täysikorkuinen. Kun alin laattakerros aikanaan ladotaan seinään, matalimmat laatat muotoillaan alaosasta mukailemaan lattiakaatoja. Hyvänä apuna hommassa toimii linjalaaseri, jotta laatat tulevat suoraan.

Valmista kylpyhuonetta katsellessa ihmettelee itsekin, miten homma saattoikaan mennä niin nappiin. Pirkkaa meni laatikko, jos toinenkin, mutta rivit ovat suorassa. Laatoittamistakaan ei kannata siis vierastaa. Tekee ihan mieli päättää postaus kirjoittamalla, että maltti on valttia tässäkin asiassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti