Tikkumäessä on asunut viisaus menneinä vuosikymmeninä. Tulisijat on saaneet olla paikoillaan eikä niihin ole asenettu sähkövastuksia. Toinen suuri ilon aihe ovat alkuperäiset ikkunat. Ne kaipaavat vain kittien uusimista ja uutta maalia pintaan.
Ikkunoiden kunnostaminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja oikeat välineet. Lokakuussa 2012 ahersin pitkiä iltoja kunnostaen keittiön ja olohuoneen sisäikkunoita. Olen aiemmin kokeillut maalinpoistoainetta rapsuttaessani vanhoja ovia. Sain kulumaan ainetta runsaasti, joten maalin poistamiseen tuhraantui enemmän rahaa kuin uuden pinnan maalaamiseen. Niinpä otin nyt avukseni kuumailmapuhaltimen.
Tikkumäen ikkunat ovat vanhaa puhallettua lasia, joten kuumailmapuhaltimen käyttäminen on riski. Otin avukseni märän pyyhkeen, jolla suojasin lasipinnan kuumuudelta. Puhaltimesta käytin vain pienintä puhallusta ja olin tarkkana suunnatessani puhalluksen puuosiin. Rapsuttelin maalia skrapalla kuumana sekä hieman jäähtyneenä sen mukaan, miten maali tuntui irtoavan parhaiten. Kuumailmapuhallin puri hienosti myös kittiin, jonka uusin siltä osin, kun se oli halkeillut ja irtosi helposti.
Ikkunoiden kunnostamisesta löytyy verkosta tietoa vaikka kuinka paljon. Yksi erinomaisen hyödyllinen sivusto on Museoviraston ja ympäristöministeriön ylläpitämä rakennusperintö.fi -palvelu. Esimerkiksi tästä linkistä löydät apua, kun pähkit, miten selvitä kunnostamisesta.
Pitkäpinnaisin kunnostaja rapsuttaa pokat puupuhtaiksi. |
Ikkunalautaa jatkettiin, jotta saan laudalle pelargoneja kuten vanhaan taloon kuuluu. |
Pokat maalataan vapaalla kädellä, ei teippejä ikkunaruutuihin. |
Ämmien puuhia äimistelemässä. |
Maalia kaksi kerrosta ja ikkunat takaisin paikoilleen. |
Vanhat ikkunat pitää ehdottomasti pelastaa. Tikkumäessä se on helppoa, koska uutta puuosaa tarvitaan lopulta vain muutamaan ulkoikkunaan, jonka tippalista on lahovaurion tuhoama.
Karmeja korjautin lietolaisessa Teija Kuusiston klik! puutyöverstaassa. Vinkkan blogissa vain tekijöita ja palveluja, jos kokemuksemme ovat erityisen hyviä. Tarkoituksena on auttaa lukijoita sellaisten ammattilaisten jäljille, joiden työtä et itse tekisi paremmin.
Sitten kun meijän uusi kukkahuone/paja/varasto on valmis, saat tulla opettamaan mulle ikkunoiden putsausta! Ja lainata tuota vehjettä.
VastaaPoistaKuumailmapuhallin toimii paremmin kuin ruuanlaitossa käytettävä liekitin. Kuulimpa sellaistakin käytetyn kaverin remonttityömaalla.
Poista