tiistai 30. syyskuuta 2014

Virtasta seinään, kun on niin symppistä

Tikkumäessä on menneinä vuosikymmeninä tehty klassinen virhe. Talo on maalattu hengittämättömällä lateksimaalilla, jonka poistaminen tulee olemaan lähes mahdoton tehtävä. Sitä murehdimme myöhemmin, sillä kuistiosassa ulkolaudoitus uusitaan kokonaan.

Talomaalin valinta oli helppoa, sillä olemme mielikuvamainonnan uhreja. Virtasen maalitehdas mainostaa tehneensä neljän luonnonöljyn laatumaaleja saariston vaativiin olosuhteisiin jo 50 vuotta. Maaliresepti on tehtaan perustajan itsensä kehittämä ja verkkosivujen kuvagalleria klik! esittelee kartanoita ja kirkkoja, jotka on maalattu tehtaan maaleilla. Tämä Paraisten lähimaalin valinta ei voi mennä pieleen.

Ensimmäinen kerros maalia ohennetaan pellavaöljyvernissalla. Lorautin joukkoon homeenestoainetta, mutta myöhemmin liikkeessä neuvottiin, että sen voi jättää ostamatta, jos puu on täysin kuivaa. Pintamaalauksessa pitää muistaa, ettei enää lisää vernissaa, jotta maalipinta hylkisi hometta mahdollisimman hyvin. Moni varoittelee öljymaalin olevan altis homeelle, sillä kiristyneet ympäristödirektiivit asettavat maalin koostumukselle omat vaatimuksensa. Kaksi vuotta kuistin maalaamisen jälkeen homeesta ei ainakaan ole merkkejä.

Laudoittaminen sujuu nopeasti naulapyssyn avulla.

Talon väri tuodaan kartanonkeltaisesta okraksi.

Ulkolaudoitus menee todennäköisesti kokonaan uusiksi. Heiton tekee muun muassa paneeli, joka on kapeampaa kuin alkuperäinen.

Kuisti ulkolaudoitus on viimeistelyä vaille valmis.



Maalaaminen kuulostaa yksinkertaiselta puuhalta, mutta jälkiviisaana kannustan lukemaan maalausohjeet, jotka saat mukaasi maalikaupasta. Saat niistä tarpeellisia vinkkejä maalausolosuhteisiin, ohentamiseen, menekin laskemiseen ynnä muuhun. Kävipä näet niin, että ohensin maalia toisellakin maalauskerralla ja jouduin käymään seinän läpi kolmannen kerran. Ei naurattanut - itketti.

2 kommenttia:

  1. Seuraan mielenkiinnolla näitä teidän remppahommia! Meilläkin paljastui tuollainen okrankeltainen sävy torpan katonrajasta kattorakenteita purettaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei punamultaa, niin sitten okrankeltaa. Se on niin upea perinneväri. Tikkumäki on maalattu aikanaan kartanonkeltaisella, mutta nyt ulkopinnassa on okran ansiosta enemmän väriä ja luonnetta. Harkitkaa ihmeessä okran palauttamista, jos teette isoa ulkoverhoremppaa!

      Poista