keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Diy tai osta hotti rahi

Kirppiksiltä tarttuu matkaan ihanaa roinaa, jota ilmankin voisi elää mainiosti. Yksi tällainen on nahkarahi, jonka bongasin kirppiskierroksella Salossa. Hypistelin parin kympin rahia Salon seudun suurkirppiksellä, joka on ehdottomasti kaupungin, ellei jopa maakunnan kiinnostavin kirppis tehdä edullisia löytöjä. Kangas oli kuitenkin niin kulunut, että olisi vaatinut uuden. Rahi jäi siis odottamaan todellista tuunaajaa.

Yleensä skippaan naapurissa sijaitsevan Fida lähetystorin, mutta tällä kertaa poikkesin sisään. Eteisessä olin kompastua tähän ihanuuteen. Koska pohja oli rikki ja varisti täytteitä, tarjosin hinnoittelemattomasta rahista seitsemän euroa.

Rahi lähti matkaan ja Jukka pääsi kotona diyilemään eli leikkaamaan levystä uuden pohjan ja nitomaan sen paikalleen. Lopuksi sutasin pintaan kenkälaatikosta löytynyttä nahkakenkien suojavoidetta ja kiillotin vanhalla pyyhkeellä. Enää pitäisi vain keksiä, mihin hemmettiin tungen rahin.

Ja hei vinkiksi kaikille nahkarahista unelmoiville. Löysin isolta kirkolta ihqun sisustusliikkeen Dokkänin. Siellä on jumalaisia nahkaraheja herkullisissa väreissä satkulla.


Tältä istuimelta et putoa korkealta.


4 kommenttia:

  1. On niin ihana! Mulla olisi sille paikkakin: olen pitkään haaveillut _juuri tuollaisesta_ rahista kakluunin eteen. Voisin tuijotella tuleen. (Nyt pitää kääntää nojatuolia tai kyykkiä lattialla.)

    VastaaPoista
  2. Joo, näin mä teenkin heti kun purkulauta pönttöuunissa vaihtuu koivuklapiin vuonna 2023!

    VastaaPoista
  3. Hieno on rahi! Se on hyvä, että tuollaisetkin 10 vuotta sitten vielä kauhistukset, ovat nousseet niin trendikkäiksi, että pääsevät uudelleen elämään. Kukahan trendsetteri on tämän nahkapouffitrendin haistellut/keksinyt...Mutta se on hyvä, aika tavaran kaupitsee, sanoo äitini aina :) Ja mielenkiintoista muutenkin, täytynee tulla uudestaan!

    VastaaPoista
  4. Oi mistä löytää varasto kaikelle ryönälle odottamaan uutta tulemista, sillä äitisi on niin oikeassa!

    VastaaPoista